Aitan eristäminen lähestyy

Yhteistyössä: Ekovilla

PIAN on käsillä se hetki, jota me ollaan innolla odotettu jo yli puoli vuotta, kuten myös varmasti yhteistyökumppanimme Ekovilla – ai kamala!

Kuten edellisessä blogissa totesin, vuosi sitten – ja itse asiassa myös viime keväänä – olisi tuntunut ihan kauhistuttavalta ja masentavaltakin jos oltaisiin tiedetty, että vielä tässä kohtaa meillä ei ole ensinnäkään ”uutta” taloa pystyssä tontilla saatika edes aitta vielä asuinkunnossa. Mutta nyt sitä tässä ollaan ja ihan onnellisina vieläkin, vaikka se toki harmittaa tosi tosi paljon, että ei olla päästy vieläkään laittamaan paikoilleen Ekovilloja ja raportoimaan siitä kokemuksesta.

Jos jotain ollaan isosti mokattu kuluneena vuonna, niin se on nimenomaan sen arvioiminen, että millä aikataululla me saadaan rakennushommia tehtyä – eikä ainoastaan tehtyä hyvin ja huolella, vaan siten, että se on kivaa ja nautitaan siitä itse tekemisestä. Tämä periaate on nimittäin meille erittäin tärkeä, ja sen myötä ja koska meillä ei oikeastaan ole mitään kiirettä (muuta kuin se kavala kiire, jota itse päidemme sisällä rakennamme), niin itse asiassa ”mokamme” ei ole kovin kamala tai vakava.

Pahempaa olisi se, jos ei uskallettaisi tai kehdattaisi muuttaa aikataulujamme ja lykätä tekemistä, vaan ennemmin tingittäisiin laadusta ja tekemisen ilosta. Siispä rehellisesti toteamme, että olemme usein hitaampia kuin kuvittelemme, mutta haluamme olla sitä rehellisesti ja ylpeinä! Rakennushommissa ja elämässä ylipäätänsä kiire ei ole meistä hyve. Mutta vaikka aikataulut ei pitäisi, me kyllä tehdään, mitä on luvattu niin itsellemme kuin muille. Pian siis päästään kertomaan ja näyttämään ihan käytännössä, miten eristetään aittamme katto Ekovillan levytavaralla. Myöhemmin on sitten luvassa alakerran lattian eristäminen Ekovillan käsin levitettävällä purulla.

Tällä viikolla Markku on hillunut aitan katolla rakennushommissa säkkipimeässä ja jopa 20 asteen pakkasessa. Hiljaa hyvä tulee ja näissä olosuhteissa kelpaa asua ja rakentaa, vaikka vähän kirpsakkaa toki tällä viikolla on ollutkin, hih.

Toivottavasti kuljet meidän matkassa mukana ja seuraat meitä myös Instassa @voimavahtila, YouTubessa ja Facebookissa. Meille on iso tuki, jos seuraat! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*