• Esittelyssä Marokon seikkailumme (osa 2/2)

    Tämä postaus on jatkoa edelliselle Marokon-reissujutullemme – Esittelyssä Marokon seikkailumme (osa 1/2)

    Keskiviikkoaamuna suuntasimme kohti oppaamme ja kuskimme hehkuttamaa Chigaga-aavikkoa. Ensin pysähdyimme tapaamaan Coca Colaa juovaa paikallisen pikkukaupungin kamelia – siis kyllä, kameli, joka rakastaa cokista, luulin sitä oppaamme kertomaksi saduksi, mutta totta se oli! Kuulemma kovin moni ei tiedä tästä kamelista, ja hyvä niin, koska tuskin on kauhean hyvä juttu, jos kaikki kävisivät koko ajan lahjomassa sitä kokiksella :)

    Sen jälkeen pysähdyimme lounaalle mielettömän kalliiseen resorttiin ja jatkoimme siitä eteenpäin niin pitkälle, että virallinen tie päättyi ja siitä vielä viitisentoista kilometriä eteenpäin pitkin puhdasta aaviikkoa.

    Hämmennyimme aavikon monimuotoisuudesta: erilaisten hiekka-aavikoiden lisäksi edessä aukeni yhtäkkiä laajoja rucola-niittyjä, jotka olivat täynnä vapaana laiduntavia kameleita, joita paikalliset asukkaat, aavikoiden nomadit, kasvattavat ja paimentavat.

    Myöskään oppaamme lupailemat vauva-kamelit eivät olleet pötypuhetta, vaan siellä oli lukuisia babykameleita ja kaikissa mahdollisissa eri väreissä (en edes tiennyt, että kameleita on niin valkoisia, mustia kuin kaikkia mahdollisia ruskean eri sävyjä, myös kaksivärisiä). Illan suussa saavuimme ensimmäiseen leiripaikkaamme, joka oli niin älytön luksustelttaleiri, että meinasi leuka loksahtaa paikoiltaan (tai pikemminkin en meinannut pysyä hetkeäkään aloillani, kun oli niin ”kiire” kuvata se ihan kaikki).

    Nautimme tuolla ensimmäisessä Chigagan leirissämme kolmen ruokalajin illallisen, ja teltassa meillä oli tällä kertaa oma kaasulämmitin ja sängyissä vieläpä kuumavesipullot, joten sinä yönä ei todellakaan tullut vilu. Sänkykin oli niin mukava, että on suorastaan harmi, kun emme ehtineet sen enempää siinä nukkua, sillä illalla halusin ottaa tähtikuvia ja ihailla tähdenlentoja, joita näimmekin ihan älyttömästi ja yhden tosi kirkkaan punertavan, joka liikkui hitaasti ja hajosi kahdeksi palaksi kesken lennon! Aamulla taas ”oli pakko” nousta taas kerran ennen auringonnousua, koska maisemat nyt vaan ovat maagisimmillaan niin päivän viimeisinä kuin ensimmäisinä valoisina hetkinä.

    Niin ja illasta vielä, että illan hämärtyessä leirin työntekijät sytyttivät meille kymmeniä kynttilöitä (ja myöhemmin illalla he sytyttivät mukisematta ne kaikki uudestaan, kun menivät ensin sammuttamaan ne, vaikka halusin ottaa vielä lisää yökuvia). Niiden valaisemana leiri oli ihan käsittämättömän kaunis.

    Torstaina siirryimme aamupäivällä vielä pidemmälle Chigagan aavikolle toiseen leiriin. Siellä emme nukkuneet teltoissa, vaan samankaltaisissa savimajoissa, jollaisissa paikallisetkin aavikolla asustavat. Tämän leirin lähellä oli upeita hiekkadyynejä, joille teimme retken keskipäivällä. Markku oli sinä päivänä ihan uupunut, ja vaikutti jo siltä, että hän on niin kypsynyt minuun ja kameroihini, että olisi ollut valmis hylkäämään minut rojuineni sinne Saharaan :D

    Urheasti Markku kuitenkin vielä raahautui auringonlaskun aikaan kolmen tunnin yksityiselle kameliretkelle, jolla vierailimme Chigagan isoimmilla hiekkadyyneillä ja tietysti kiipesimme yhden korkeimmista huipulle katsomaan auringonlaskua. Illalla ihmettelimme, miten nomadit paistavat leipää nuotion hiilloksissa ja kuuntelimme paikallisten musiikkiesitystä – ja tietysti ihailimme ja kuvasimme tähtiä.

    Perjantaiaamuna jätin suosiolla Markun nukkumaan ja suuntasin yksin dyyneille valokuvaamaan. Homma meni varsinaiseksi hiit-treeniksi, sillä päädyin kiipeämään neljä kertaa yhden ison dyynin päälle, sillä halusin ottaa videoita, joissa juoksen dyyniä pitkin alas. Ei muuten ole ihan kevyttä kiipeillä siellä upottavassa hiekassa, mutta onneksi meillä oli taas kerran varusteet kohdillaan ja varusteitakin tärkeämpänä mieli. Olin niin innoissani koko reissun, että itsekin ihmettelen sitä puhumattakaan oppaastamme, joka Markulle jossain vaiheessa totesikin, että ”she never gets tired taking photos”. No en! (Ps. Uusimmalla reilu vuosi sitten ostetulla ykköskamerallani on muuten otettu yli 165 000 kuvaa, en tiedä, pitäisikö siitä olla nolona vai ylpeä, ha ha.)

    Aamupalan jälkeen oli aika jättää hyvästit aavikolle (nyyh) ja suunnata kohti Marrakechiin vieviä vuoristoteitä. Matkan varrella kävimme uudestaan moikkaamassa Cocis-kamelikaveriamme. Yön vietimme Kasbah Amridil -rauniokaupungin vieressä ja lauantai-aamuna vierailimme tässä ihastuttavassa paikassa. Sen jälkeen piipahdimme Ouarzazatessa sijaitsevilla leffastudioilla, ”Afrikan Hollywoodissa”. Marokossa on kuvattu iso määrä kansainvälisiä leffoja, kuten isoja jenkkituotantoja.

    Iltaa kohden ylitimme Atlasvuoret ja päädyimme Marrakechiin, missä ehdimme vielä vähän shoppailla ja sain harrastaa rakastamaani kaupankäyntiä ja tingata paikallisilta niin paljon, että mattokauppiaita ei enää edes oikein hymyilyttänyt siinä vaiheessa, kun vihdoin sain himoitsemani keltaisen viltin omakseni.

    Sunnuntaina edessä oli satojen kilometrien ajo moottoriteitä pitkin eli melkoisen tylsä päivä. Oman jännitteensä siihen toi motarilla puhjennut vasen takarengas sekä meidän ja opas-kuskikaksikkomme väliset väärinymmärrykset. Ilmapiiriä ei helpottanut marokkolaiskaksikkomme kiristynyt tunnelma, jonka syyksi selvisi seuraavana päivänä stressi. Mutta siihen nähden, miten huippu reissu meillä oli, niin ehkä yksi vähän laimeampi päivä olikin paikallaan jo ihan tasapainon tähden – muuten olisi ollut liian huikea matka!

    Viimeisen yön vietimme Meknés-kaupungissa ja maanantaina aamupäivällä vierailimme vielä Volubilis-rauniokaupungissa ennen kuin oli iltapäivällä aika suunnata Fésin lentokentälle ja kotia kohti.

    Etenkin Marokon vuoristot ja aavikot vetosivat meihin niin paljon, että olisi ihanaa palata sinne uudestaan. Auton vuokraaminen ei olisi yhtään huono idea etenkin nyt, kun on jo kertaalleen kierrellyt siellä ja tietää, millaista meno siellä on. Maa on ihanan turvallinen ja ihmiset todella mukavia. Englannilla pärjää hyvin, vaikka vielä paremmin kommunikointi sujuisi, jos osaisi ranskaa, maa kun on entinen Ranskan siirtomaa.

    Ennakkoon ajattelin, etten pitäisi Marrakechistä, eikä siellä vierailu kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaamme, mutta kun sinne sitten kuitenkin päädyimme yhdeksi illaksi, niin sain syödä ennakkoasenteeni. Sen yhden illan perusteella tykkäsimme tosi paljon Marrakechistä, vaikka toki tässäkin asiassa saattoi osaltaan vaikuttaa se, ettei siellä ollut pahin turistiaika, eikä siten liiaksi asti lössiä. Joku päivä haluamme kuitenkin palata myös sinne, ja samoin vierailla uudestaan Fésissä, missä ehdimme tällä reissulla viettää niin ikään vain yhden illan. Myös se sininen kaupunki Chefchaouen on menolistallamme, ja lisäksi olisi huippua nähdä myös Marokon rannikkoa ja vierailla esim. rannikkokaupunki Agadirissä, nähdä puissa kiipeileviä vuohia, ratsastaa hevosilla pitkin hiekkarantoja ja ehkä surffatakin…

    Toisaalta maailmassa on niin paljon muitakin hienoja maita ja paikkoja, ja valinnan vaikeus on jokaisen reissun alla aina yhtä suuri ja sitä tulee mietittyä, että miksi palata takaisin jonnekin, missä jo on käynyt, kun on niin paljon uuttakin nähtävää!

    Aika näyttää, miten käy Marokon suhteen. Kuten aina reissun jälkeen, niin nytkin on kuitenkin ihanaa olla taas kotona ja rauhoittua vähän ja paneutua hetkeksi taas kunnolla töiden, opiskelun ja treenaamisen pariin. Lisäksi haaveilemme talvisesta Kuusamon ja Lapin matkasta. Ja enköhän pian kuitenkin salli itseni taas ruveta suunnittelemaan seuraavaa ulkomaanreissuakin…

    Ihanaa viikonloppua kaikille <3

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *

    *

    Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>