Loviisan Wanhat Talot – me ollaan talokohteena!

Hei apua, meillä ei riitä vuorokauden tunnit alkuunkaan kaikkeen, mitä haluttaisiin tehdä – ei vaikka välillä sorrutaan valvomaan öitäkin – ja myös blogin päivitys on siksi jäänyt vähemmälle. Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa olemme kuitenkin olleet aktiivisempia ja teemme koko ajan parhaamme jakaaksemme kuulumisiamme. Pyrimme kuitenkin visusti pitämään kiinni siitä asenteestamme, että haluamme tehdä kaikkea ilon kautta ja stressaamatta liikaa. Ilman tätä lupausta itsellemme luultavasti olisimme jo pimahtaneet tämän kaiken keskellä.

Mutta lyhyesti, mitä meille kuuluu: Me rakennamme aittaa tontillamme Loviisassa, puramme ”uutta” vanhaa taloamme Keuruulla ja rakennamme talon perustuksia Loviisassa. Lisäksi teemme töitä, vlogeja ja somejuttuja.

Juuri nyt elämme jänniä hetkiä sen suhteen, että tällä viikolla valamme talollemme anturan ja ensi viikolla alamme asetella kivijalkaa paikoilleen – eli siis palaneen talomme graniittikiviä.

Niin ja siinä välissä ensi viikonloppuna on Loviisan Wanhat Talot eli LWT, jossa me ollaan tosiaan talokohteena!

Saanemme paljastaa Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman kummallisimman talokohteen – sen, josta puuttuu talo!

Meillä kuitenkin on paljon PALJON muuta, ja itse asiassa onhan meillä se talokin, se vaan on vielä satojen kilsojen päässä väärällä paikkakunnalla. Ja onhan meillä myös muisto palaneesta talosta, jonka muistoa ja palasia meidän luona pääsee fiilistelemään kuvien, videoiden ja tekstien kautta

Ennen kaikkea meillä on kuitenkin unelma vanhasta talosta ja tarina siitä, miten unelmia kannattaa rohkeasti toteuttaa – vaikka sitten kävisi talonomistajana se pahin mahdollinen ja koko talo tuhoutuisi. Unelman voi kuitenkin rakentaa uudelleen ja entistäkin isompana – ja aiempaa vanhempanakin. Meillä pääsee Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa tutustumaan muun muassa siirrettyyn 1800-luvun luhtiaittaan, siirrettyyn leikkimökkiin ja paljuun, tynnyrisaunaan, palaneen ja siirrettävän talon osasiin, osittain valmiisiin perustuksiin, palaneesta talosta tehtyyn huussiin, palaneen talon kivijalan kiviin…

Lisäksi aiheina esillä ovat esimerkiksi hirsitalon siirto, perinnerakentaminen, hirsien veistäminen, itse rakentaminen ja vanhojen talojen paloturvallisuus, ja me mielellämme jutellaan näistä aiheista. Lisäksi meidän tontilla on upea valokuvanäyttely meidän talotarinasta tähän asti, Millan valokuvanäyttely tai parikin ja kahden eri upean taiteilijan teoksia esillä. Myös meidän yhteistyötahoja on esillä ympäri tonttiamme. Ja me ja meidän lauma kokonaisuudessaan ollaan tietenkin paikalla, myös haskit, Pumba, Kuukkeli ja Tipu! Kerrotaan vielä lähempänä tapahtumaa tarkemmin kaikesta ja tehdään esittelykierros siitä, mitä kaikkea meidän tontilla tapahtuman aikana on – ja luvassa saattaa olla vielä muutakin yllätysjutskia, kuten mahdollisesti joku esitys…Hei ja jos haluaisit olla mukana kanssamme tapahtumassa jollain lailla, kuten tulla järjestämään pop up -kahvilan tontillemme, niin saa rohkeasti olla yhteydessä ja ehdottaa!

Tervetuloa kylään LWT-viikonloppuna 28.-29.8. klo 10-17!

Lisätietoa, liput yms. löydät täältä.

Tässä vielä vlogi aiheesta:

Me oltaisiin tosi kiitollisia, jos menisit ja tilaisit meidän Tubekanavan ja seuraisit meitä somessa ja tukisit sillä lailla meitä ja touhujamme.

Vlogimme/Youtube-kanavamme

Facebookimme

Instagramimme @voimavahtila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*