Mekkomaanantai – lilaa 20-lukulaista

Viis sateesta! Tilasin juuri kolme uutta sateenvarjoa, ensisijaisesti hääkuvauksia varten, mutta kaupan päälle aion tietysti myös itse nauttia niistä täysin siemauksin. Olin pitkään miettinyt, että haluaisin sellaisen läpinäkyvän varjon ja nyt sain vihdoin hommattua sellaisen. Pienistä epäilyksistäni huolimatta se on nyt lempparivarjoni ja ollut käytössä joka päivä.

Löysin myös itseni viikonloppuna silityshommista, mikä on aika harvinaista, sillä en tosiaankaan ole mikään kodin hengetär sen suhteen. Mekkojanikaan en silitä ellei ole totaalisen pakko ja hyvä niin, sillä haluan minimoida sen riskin, että kärtsään reiän johonkin lemppariasuuni (mistä lyödään vetoa, että niin vielä joku päivä käy, ei apua!).

Halusin nyt kuitenkin ehdottomasti pukeutua isoäitini vanhaan vaaleanlilaan mekkoon, mutta sen materiaali on sellaista, joka ryppyyntyy todella helposti ja lisäksi näyttää ryppyisenä ihan kaamealta eli nyt oltiin sitten sen pakon edessä. Tosin ihan kauhean kauaa asu ei siloisena pysynyt, kun ajoin se ylläni ensin autoa ja hilluin sitten ulkona sateessa…

Itse asiassa tämä lila ”mekko” koostuu erillisestä hameesta ja pitkähihaisesta paidasta. Periaatteessa paitaa kuuluisi varmaan pitää siten, että se laskeutuu hameen päälle, mutta asu on minulle vähän iso, joten totesin sen näyttävän järkevämmältä siten, että tungen paidan helman hameen alle. Sillä lailla tietysti vyötärökin tulee esiin.

En tiedä, mistä mekko on peräisin tai miltä luvulta. Se on viskoosia ja valmistettu Italiassa, mutta muuta ei pesulapuista sitten selviäkään. Tyyliltään se kuitenkin muistuttaa minusta eniten 20-lukua. Katsomme Markun kanssa parhaillaan Boardwalk Empire -sarjaa HBO:lta, ja jossain jaksossa havahduin siihen, että sarjan yhdellä päähenkilöllä oli yllään juuri saman mallinen hame-paitayhdistelmä kuin mitä tämä lilani on.

Kävimme Markun kanssa katsastamassa keskustassa vähän uusia potentiaalisia hääkuvauspaikkoja ja samalla otimme nämä tämän postauksen kuvat. Tunnistatko kuvien paikat?

Oma lempparini on ehdottomasti tämä seuraavien kolmen kuvan ”kattomaisemapaikka”!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*