Motivaatioboosti leuanvetoon

Tämän vuoden ensimmäisistä leuanvetokisoistani on nyt yli kaksi ja puoli viikkoa. Siis niistä Seinäjoen lisäpainoleuanvetokisoista (tsekkaa blogijuttu Leuanvetokisoihin treenaamaan).

Kuten tuosta ensimmäisestä kisaraportistani vähän haiskahti, kilpailu antoi minulle paljon lisäboostia. Leuanvetoinnostukseni ei ole missään vaiheessa ollut laantumaan päin, mutta marraskuun 2015 toistoleuanvetokisoista lähtien olen treenannut ilman varsinaista treeniohjelmaa ja ihan omatoimisesti ja oman fiiliksen mukaan – ja se on ollut ihanaa!

On ollut mahtavaa huomata, että keväällä 2014 alkanut leuanvetoharrastukseni on kehittynyt siihen pisteeseen, että osaan toimia itse omana personal trainerinani. Osaan rytmittää omat treenini oikein, nauttia harjoittelusta ja ennen kaikkea olen oppinut tuntemaan kroppani niin hyvin, että tiedän, milloin minun kannattaa treenata mitenkin ja milloin taas on parempi levätä.

Tavoitteeni ei ole ollut tässä kuluneen reilun vuoden aikana varsinaisesti kehittyä, vaan enemmänkin nauttia treenaamisesta, ylläpitää voimiani ja rakentaa vankkaa treeni- ja voimapohjaa jatkoa ajatellen. Mielestäni olen onnistunut tässä tavoitteessani.

Keväällä 2016 jätin väliin molemmat lisäpainoleuanvetokilpailut. SM:eihin en olisi päässyt osallistumaan, joten päätin olla lähtemättä niitä edeltävään Suomen Cupiinkaan. Keskityin ihan vaan rentoon treenaamiseen.

Viime syksynä osallistuin molempiin toistokisoihin, koska toistoleuanveto on se mun juttuni, ja siinä olen ehdottomasti lahjakkaampi kuin maksimivoimassa. En kuitenkaan ottanut tavoitteeksi lähteä rikkomaan syksyn 2015 kisaennätystäni (25 toistoa), vaan päätin valmistautua kisoihinkin suhteellisen rennosti. Olin todella tyytyväinen, kun lokakuun SM:eissä tein 22 toistoa ja pystyin uusimaan SM-hopeani.

Tälle vuodelle en ollut vielä kauheasti tehnyt kisa- tai treenisuunnitelmia ennen tuota parin viikon takaista lisäpaino-cup:ia. Lähdin sinnekin aika rennolla asenteella ja nauttimaan kisaamisesta, eikä valmistautumisenikaan ollut kauhean optimaalinen: olin hukannut ihan totaalisesti lisäpainoleuanvetotekniikkani, maksimivoimatreenini olivat menneet joulun jälkeen aika huonosti, ja kisoja ennen kuvioissa oli mm. kahden viikon työmatka sekä flunssa, jotka sekoittivat treenikuvioita.

Tuolla Seinäjoen kisoissa löysin kuitenkin taas lisäpainotekniikkani ja kaupan päälle sain ihan uuden treenimotivaatiopistoksen! Yhtäkkiä tiesin, että tänä vuonna on se vuosi, kun haluan taas lähteä rikkomaan rajojani.

En tee itselleni koskaan lupauksia ellen ole varma, että olen valmis pitämään ne. Viime vuonna tiesin, ettei minulla ole intoa lähteä täysillä yrittämään uusien leuanvetoennätysten tekoa, joten hyväksyin sen ja sen sijaan nautin rennommasta treenaamisesta.

Nyt kuitenkin tiedän, että ensi syksynä haluan ja aion rikkoa ykköslajini eli sen toistoleuanvedon ennätykseni ja vetää yli 25 toistoa, mieluiten 30 tai enemmän. Lisäksi löysin viiikko sitten uuden innostuksen ja uskon myös lisäpainoleuanvetoon ja nyt tiedän, että pystyn toukokuun lisäpaino-SM:eissä rikkomaan vanhan 25 kg kilpailuennätykseni.

Päätavoitteeni on kuitenkin siellä ensi syksyn toisto-SM:eissä, mutta kevään maksimivoimaharjoittelu sekä sen rinnalle suunnittelemani perusvoimatreeni tukevat myös sitä päätavoitettani. Lisäksi olisi hauskaa vihdoin oppia se muscle up, mutta otan sen edelleenkin sellaiseksi kakkostavoitteeksi.

Nyt vaan kohti seuraavia treenejä!

Ps. Jos innostuit leuanvedosta ja haluaisit myös oppia vetämään leukoja tai kehittyä niissä, niin tervetuloa leuanvetokurssilleni. Seuraava on 18.3. – lisätietoa löydät kurssisivultamme.

Pps. Lue myös: Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*