Dancing in the wilderness

Ehdinpäs vihdoin editoida ensimmäisen reissuvideon valmiiksi! Videolla yhdistyvät monet mulle rakkaat asiat: luonto, kuvaaminen, matkustelu, Markku ja tietenkin mekot tai tällä kertaa lemppari punainen mekkoni <3 Videolla on tanssahtelua niin Lue koko artikkeli →

Mekkoilua maailmalla 1/2

Aikaisemmin julkaisin säännöllisen epäsäännöllisesti Mekkomaanantai-postauksia, mutta kiitos kiireiseksi kehkeytyneen yrittäjyyden (mikä on siis huippu juttu!), en ole niitä enää ehtinyt tehdä. Tässä on kuitenkin luvassa pieni mekkofiilistelypläjäys kuluneelta puolelta vuodelta! Lue koko artikkeli →

Kun vesiputouskaan ei valu alaspäin

Toisten tekemiset saattavat omaan silmään välillä näyttää hullulta. Itse en esimerkiksi ikimaailmassa tuhlaisi matka-aikaani rannalla makoiluun ja auringon ottamiseen, enkä ole kauhean innostunut vaikkapa kasvien bongailusta tai sienien keräämisestä. En Lue koko artikkeli →

Rauhassa myrskyn silmässä

Viime yö oli ihan mieletön. Jo viime kuussa Islannissa ollessamme saimme kokea oikein kunnon tuulen, jollaista meillä Suomessa ei koskaan ole, vaikka kuinka myrskynä jotain puhuria pidettäisiin. Islanninkin reissun tuuli Lue koko artikkeli →

Yksin

Jo lapsena viihdyin todella hyvin itsekseni. En pystynyt käsittämään toisia lapsia, jotka eivät pystyneet leikkimään itsekseen tai olemaan hetkeäkään ilman kavereita. Itse keksin aina tekemistä, eikä minulla ollut koskaan tylsää. Lue koko artikkeli →

Kaukana kaikesta

Just nyt istun Kilpisjärvellä majapaikassani ja juon skumppaa ja syön pullaa. Välillä kipitän pihalle kuikuilemaan taivaalle vain todetakseni, että se on yhä pilvessä eikä ole siis toivoakaan revontulien näkemisestä tänäkään Lue koko artikkeli →

Kaunis maailma

Tämä blogiteksti on aluperin julkaistu Voimafoton blogissa täällä. “Taking an image, freezing a moment, reveals how rich reality truly is.” — Anonymous — Itselleni valokuvaus merkitsee nimenomaan tätä – hetkien Lue koko artikkeli →