Helteiset kesä(kuvaus)terveiset

Huh, mikä kevät & kesä! Hikeä on pukannut paitsi helteiden niin myös kuvauskiireiden merkeissä. Olen yrittäjänä ”yhtäkkiä” löytänyt itseni ihan ideaalitilanteesta, kun kuvauksia riittää melkein liiaksi asti. Olen ihan onneni Lue koko artikkeli →

VI häävuosipäivä

Ollaan tunnettu toisemme noin 11,5 vuotta. Naimisiin menosta tuli lauantaina kuluneeksi kuusi vuotta. Tuntuu, että päivä päivältä meillä on yhä hauskempaa yhdessä! Kun kaksi hullua löytää toisensa, tuloksena on jotain Lue koko artikkeli →

Kaukaa näkee lähelle

Reissaaminen on ihanaa. Vaikka se on epäekologista, niin sen hyvät puolet painavat mielestäni vieläkin enemmän. Tuntuu, että matkustaminen auttaa näkemään paitsi kaukaisiakin paikkoja, niin myös lähelle. Sitä aina ihastuu maailmaan, Lue koko artikkeli →

Hyvästit talvelle – Suomen kauneimpia paikkoja videolla (drone)

Viimeisetkin lumen rippeet joutuvat alistumaan keväälle täällä Helsingissä, ja itsekin odotan jo innolla sitä, että kukat alkavat kukkimaan ja koivut puhkeamaan vaaleanvihreisiin silmuihin. Kuitenkin haikailen myös talven kauneutta ja etenkin Lue koko artikkeli →

Mekkomaanantai – Paris in my smile

Viime keväänä vapun tienoilla yksi haave toteutui: olimme Markun kanssa vajaan viikon Pariisissa. Ensimmäisen matkapäivän aikainen herätys painoi, mutta kuten näistä kuvista huomaa, se ei näkynyt hymyssä. Olin ikionnellinen! Tänä Lue koko artikkeli →

Ihana Koli

Teimme helmikuussa tosiaan pienen reissun pohjoiseen. Kävimme Kolilla, missä yövyimme kaksi yötä pienessä mökissä Pielisen rannalla – yöllä näköpiirissä ei ollut yhdenkään toisen talon valoja (mökki ei siis ollut ihan Lue koko artikkeli →

Onnellisilla on halvat huvit

Sanotaan, että ”hulluilla on halvat huvit”. Etenkin viime aikoina itselleni on kuitenkin kirkastunut entistäkin paremmin, että sanonta voisi ennemmin kuulua ”onnellisilla on halvat huvit”. Some on pullollaan ihastuttavaakin ihastuttavampia kuvia Lue koko artikkeli →

Talvinen aarnimetsä

Liki 400 vuotta vanhat männyt kohoavat kymmenien metrien korkeuteen. Vehreä sammalikko peittää maanpinnan kauttaaltaan. Fiilis on kuin satukirjassa tallustaisi. Viime syksynä vierailimme ensimmäistä kertaa Seitsemisen kansallispuiston vanhassa metsässä, Multiharjun aarnimetsässä, Lue koko artikkeli →