2018 kuvina

Vuosi 2018 on ollut ihan huikea! Pienenä yrittäjänä olen tehnyt isoja juttuja ja menestynyt – ennen kaikkea omasta mielestäni. Olen tosi ylpeä ja onnellinen kaikista töistä, joita olen saanut tehdä, ja iso kiitos kuuluu ihanille asiakkailleni ja kuvattavilleni.

Erityisen ylpeä olen kuitenkin siitä, että vaikka välillä etenkin kesäkuukausien aikaan meni jo vähän liiankin kovaa, niin koko vuoden muistin pitää kiinni siitä, mikä kuitenkin on kaikkein tärkeintä. Se näkyy myös näistä kuvista: yhdessä vietetty aika Markun kanssa ja yhteiset seikkailut ja kokemukset sekä luonto.

Nämä kuvat eivät ole mitään vuoden 2018 parhaita kuvia, mutta niitä, joihin liittyy merkityksellisimpiä muistoja. Ensin ajattelin valita yhden per kuukausi, mutta koska se olisi ollut ihan mahdotonta, päädyin kolmeen per kuukausi (mikä sekin oli jo ihan tarpeeksi vaikeaa).

TAMMIKUU

Tammikuussa olimme Marokossa, missä seikkailimme niin vuorilla lumisissa maisemissa kuin Saharan aavikolla. Itse rakastuin aavikkoon ihan totaalisesti – etenkin öiset tähtitaivaat jäivät mieleen. En ole koskaan nähnyt niin paljon tähtiä ja tähdenlentoja!

Kamelit + uudet dorka-lasini (koska Markun mielestä näytän ne päässä ihan dorkalta aina, kun unohdin niiden ylös käännettävät aurinkolasiosuudet yläasentoon (noissa on siis kaksi linssiä päällekäin). Ja kamelit oli niin söpöjä (paitsi Markun mielestä :D ).

Tammikuussa käytiin myös ensimmäistä kertaa yhdessä hihhuloimassa Porvoon vanhassa kaupungissa.

HELMIKUU

Helmikuun kohokohta oli ehdottomasti Kolin ja Kuusamon reissu. Kolin upeat tykkylumimaisemat oli henkeä salpaavat.

Kuusamon Myllykoski on yksiä lempipaikkojani, ja helmikuussa pääsimme ensimmäistä kertaa ihastelemaan tuttuja maisemia myös ilmasta käsin dronen avulla. Hyvin kesti se pörisijävekotin jopa 28 asteen paukkupakkaset!

Riisitunturille kannattaa ehdottomasti suunnata nimenomaan talvella. Siellä harrastimme tätä, mistä on selkeästi kehkeytynyt menneen vuoden kummallisin harrastuksemme – tai ennen kaikkea mun harrastus, johon välillä pakotan Markun mukaan – nimittäin mettässä makoilu ja sen kuvaaminen dronella. Mettät näyttää niin kivoilta ylhäältä päin…

MAALISKUU

Me <3

Pääsin finaaliin Fotofinlandia-kuvakilpailun hääkuvat-kategoriassa, mikä oli aika huikea juttu, ja erityisen iloinen olen, että juuri tämä kuva valittiin kolmen parhaan joukkoon. Sen jälkeen ei olekaan tullut osallistuttua mihinkään kilpailuihin, mutta ehkä taas pitäisi…

Pääsiäinen mökillä. Me olemme taas mökkeilleet kaikkina mahdollisina vuodenaikoina, ja voisin viettää mökillä vieläkin enemmän aikaa. Kun katsoo näitä tämänkin vuoden kuvia ja kohokohtia, niin luonto nousee niin vahvasti esille, että välillä ihmettelen, miksi ylipäätänsä asumme kaupungissa. Toisaalta täällä Helsingissä ovat suurin osa työkuvauksistani, eikä mettästä valitettavasti löydy Markulle treenisaliakaan, joten ehkä pysymme täällä stadissa vielä toistaiseksi. Mutta ensi vuonna vielä useammin korpeen, kiitos!

HUHTIKUU

Markun perusfiilis aina kun me ollaan jossain kuvailemassa :D

Tuomiokirkolla mun oman huippuyksityiskuvaajan kanssa (jolle pitää aina asettaa kameran asetukset valmiiksi, mut muuten se on kyllä paras kuvaaja ikinä! = Markku)

Ihan rinsessana Ruususen linnalla Saksassa.

TOUKOKUU

Mamman kanssa Itävallassa, paitsi että mamma on tämän kuvan hetkellä kyllä vielä mukavasti pötköttelemässä hotellin sängyssä sillä aikaa kun hillun aamuvarhaisella dronen kanssa jollain ihmeen vuorella pilvien yläpuolella ja kuvittelen, että on menossa uuden Sound of Music -leffan kuvaukset.

Markun mulle aiemmin tekemä koivukeinu löysi loistopaikan Viikin kartanolta.

Skotlannin road trip touko-kesäkuun taitteessa on niin ikään yksi parhaista reissuista ikinä. Tänä vuonna tajusin, että pohjoiset karun kauniit maat ja paikat on niitä, joita rakastan eniten: Kuusamo, Lappi, Pohjois-Norja, Skotlanti, Islanti…

KESÄKUU

Juhannusyö me vietettiin näiden karvapallojen kanssa Suomussalmella – niin ja englantilaisten eläkeläisten.

Kuluneen vuoden upein telttapaikka löytyi Inarijoen varrelta. Tavattiin täällä myös ”hullu saamelainen” (oikein mukava, mutta hieman juopunut herrasmies, eikä toki takuulla sen hullumpi kuin mitä mekään ollaan!), joka kovasti yritti saada meitä kanssaan saunomaan ja joikasikin meille niin, että koko jokilaakso raikui :D

Droneiluhommissa koko perhe (bongaa Pumbakin kuvasta). Nää meidän karvaiset lapset on kyllä ihmeellisiä otuksia – etenkin Pumba, jolla on leijonan ego teljettynä pupun kroppaan.

HEINÄKUU

Heinäkuussa tehtiin road trip Hankoon samalla viikolla kun minulla oli Helsingissä elämäni kummallisin kuvauskeikka, johon liittyi arabikuninkaallisia ja muun muassa elämäni ensimmäinen valokuvaustippi (100 €, siinä voikin mennä hetki ennen kuin se pistetään paremmaksi!). Viime kesänä tuli nukuttua teltassa yhteensä yli kaksi viikkoa.

Sitä mettämakoilua…

Ihana mökkiauringonlasku <3 Niin ja tähän väliin mainittakoon, että kaikki tähänastiset kuvat – kuten suurin osa kuvistamme ylipäätään – on meidän itsemme ottamia. Jalusta + kaukolaukaisija on ahkerasti käytössä kameran lisäksi, ja tietty drone myös.

ELOKUU

Elokuussa huipentui hullu hääkuvausputkeni – 11 koko päivän hääkuvausta 9 viikon sisään. Mutta jokainen niistä oli huikean upea ja jokainen pari omalla tavallaan mitä ihanin, ja on ihan mieletöntä saada jakaa hääparien kanssa heidän tärkeä päivä ja ikuistaa se kuviin <3

Tänä vuonna toteutin monia pienempiä kuvaushaaveitani, kuten pääsin ottamaan dronella souteluhääkuvia. Lisäksi opin paljon paljon PALJON uutta ja olen kehittynyt ihan huikeasti ja aion jatkaa samalla linjalla myös ensi vuonna. Sain myös paljon uusia kuvausasiakkaita ja laajensin tarjontaani muun muassa masu- ja vauvakuvaukseen.

Markku oli bestmäninä parhaan kaverinsa häissä, ja käytiin sitten hyödyntämässä häiden jälkeen frakkia myös omassa kuvauksessa.

SYYSKUU

Islanti oli niin kreisi ettei mitään rajaa! Ja me pukeuduttiin tietenkin taas sään mukaisesti joka paikkaan, kuten tälle hyisen tuulen villitsemälle vesiputoukselle.

Lempparipaikkamme Islannissa – Jökulsarlon-jäätikköjärvi, jolla lillui isoja lakujätskilauttoja!

Hääpotrettikuvaus Islannissa – joka hääkuvaajan unelma ja syystä.

LOKAKUU

Koli syysväreissään <3

Seikkailin yksin – tai no kaksin Simban kanssa – Kilpisjärvella ja Pohjois-Norjassa, ja vaikka Markkua oli ikävä, se oli hektisen puolen vuoden jälkeen tosi vapauttavaa ja rentouttavaa, kun sain mennä ihan omaa vauhtiani ja kuvailla niin paljon omia juttujani kuin halusin. Näiden kuvien väliin on nimittäin tosiaan mahtunut tosi paljon muutakin, ja etenkin väli kesäkuusta syyskuuhun oli tosi täynnä töitä. Jopa liiankin täynnä, mutta tajusin sen kyllä silloin heti, ja jatkossa aion vahtia itseäni sen suhteen entistäkin tarkemmin.

Simba koki ehkä 10-vuotisen elämänsä suurimman seikkailun, kun se kiipesin kanssani tuonne ylös. Alhaalla näkyy Lofoottien Reine-kylä.

MARRASKUU

Kuvia selaillessani huomasin, että marraskuu oli paljon hiljaisempi kuin koko muu vuosi. Ja hyvä niin. Mettässä tuli taas vedettyä henkeä, ja osallistuimme myös toistoleuanvedon SM:eihin, tänä vuonna tosin hyvin rennoin ottein. En enää uusinut SM-hopeaani, jonka olen saanut kolmena aiempana vuonna putkeen, mutta ei harmittanut. On upeaa kun on harrastus, josta osaa ottaa iloa ihan vaan siksi, että se on kivaa ja siitä saa energiaa ja hyvää oloa. Tänä vuonna olen treenannut keskimäärin kerran viikossa leukoja/voimaa. Ensi vuonna jatkan samalla linjalla eli treenaan juuri sen mukaan kuin parhaalta tuntuu.

Nää kaks! Mietittiin, että miten ihmeessä saadaan Pumba istumaan kurpitsan sisällä paikoillaan, mutta sitten herra hengaskin tossa positiossaan vartin ja vaan katteli ympärilleen. Ihme tyyppi!

Marraskuussa kuvasin muun muassa urheilua, lapsia, liikuntaa ja tein henkilökuvauksia. Tämän tanssijatytön yo-kuvaus keskustassa oli ihana ja meillä sekä mukana olleella äidillä oli kaikilla superhauskaa :)

JOULUKUU

Joulukuuhun mahtui niin ikään mökkeilyä mettän keskellä (taisin joka kuukais yöpyä jonkinlaisessa mökissä, joko suvun omalla tai reissun päällä vuokramökissä).

Testailimme Markun kanssa vähän uusia kuvauskikkoja ja leikimme valoilla ja magnesiumjauheella voimistelusalilla. Olen kuvannut voimistelua liki kymmenen vuotta, ja näistä tuli kyllä kaikkien aikojen upeimmat voimistelufotot!

Joulun tienoilla kävin ainakin viisi kertaa Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla ja monen monta kertaa kuvailemassa jouluvaloja ja yhden yön vietimme yhdessä Helsingin katuja pitkin tanssahdellen ja kuvaillen. Satoi lunta ja oli liki kymmenen astetta pakkasta. Tunnelma oli aika maaginen, ja sitä tuli kuvistakin sekä videosta

Nyt kello lähenee uudenvuodenaattona iltayhdeksää. Kävin jo saunassa, ja pian voisimme suunnata keskustaan katsomaan ilotulitusta & ottamaan muutamia kuvia. Sen jälkeen on ihana käpertyä omaan sänkyyn vällyjen väliin.

Ihanaa & onnellista uutta vuotta kaikille! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*