• Dream Rings -syystarjous: vastuskuminauha kaupan päälle

    Olemme eläneet koko elokuun vielä täysin siemauksin kesämeiningissä ja esimerkiksi mökkeilleet kaiken sen ajan, mikä vain suinkin Markun treeni-/kisakuvioiden ja minun työkeikkojeni siivessä on ollut mahdollista. Ja koska Markku on yksilöurheilija + on keskittynyt kesän ajan vain ja ainoastaan renkaisiin, ja minä taas olen yrittäjä, niin meillä on aikamoinen vapaus suunnitella omat aikataulumme, kuten haluamme, ja se on aikas huippua! Markun on nimittäin mahdollista treenata, kuten haluaa ja jopa treenata täällä mökillä/mökiltä käsin, ja iso osa minun työstäni, kuten kuvien editointi ja tiedottajan hommat, eivät ole tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja.

    Pikkuhiljaa alkaisi kuitenkin olla aika orientoitua myös tulevaa syksyä varten. Markun opiskelut jatkuvat ensi viikolla, joten meidänkin täytyy kai pikkuhiljaa palata vähän pysyvämmin sivistyksen pariin täältä mettän keskeltä…

    Olemme saaneet jo jonkun verran kurssitiedusteluja ja lupaamme ilmoittaa heti, jos/kun on taas tarjolla kaikille avoimia kursseja. Hautumassa on myös ajatus yksityskursseista, mutta niistä(kin) lisää tässä lähiviikkoina.

    Mökkeilyn ohessa olemme kuvailleet myös jonkun verran treenivinkkimateriaalia ja niitäkin on siis luvassa tänne blogin puolelle. Jos sellaiset aiheet kuin muscle up, etu- ja takavaaka, nojavaaka eli planche ja ristiriipunta kiinnostavat, niin pysyhän hollilla :)

    Paras väline niiden treenaamiseen on tietenkin meidän Dream Ringsit. Alkavan syksyn kunniaksi päätimme heittää jokaisen DR-tilauksen mukaan myös vaaleanvihreän vastuskuminauhan (arvo 9,90 €), jotta te kaikki rengastemppuilusta ja kehonpainoharjoittelusta innostuneet muistaisitte varmasti sen olkapäiden lämmittelyn ja huollon tärkeyden. Markun lemppariaihe – ja hyvästä syystä – on nimittäin juurikin ne olkapäät, ja tuo vaaleanvihreä kuminauha sopii parhaiten nimenomaan olkapäiden lämmittelyyn ja olkapäiden kiertäjäkalvosinlihasten vahvistamiseen. Ilman niitä lihaksia ei ole rengaselämää vai miten sen nyt sanoiksi pukisikaan :)

    Tässä inspiraatioksi vähän Markun Dream Rings -temppuilua mökiltämme. Ja ei, meillä ei ole omaa savukonetta, vaan videon savuefektit tarjoaa puulämmitteinen Aitokiuas!

    Ja toisella videolla on muistutuksena ohje olkapäiden kuminauhajumppaan. Me molemmat teemme sen AINA ennen treenejämme – Markku ennen renkaisiin koskemista ja minä ennen kuin vedän yhden ainoatakaan leukaa.

    Lisäksi kannattaa muistaa tietysti myös olkapäiden liikkuvuudesta huolehtiminen. Lisää näistä aiheista voit lukea Olkapää-/kehonhuoltovinkit-sivun alta.

    Vahvaa elokuun loppua!

    Niin ja Dream Rings -tarjouksemme (vaaleanvihreä vastuskuminauha kaupan päälle) on voimassa tästä hetkestä lähtien aina syyskuun loppuun asti. Muista vaan mainita tilauksen yhteydessä, että haluat hyödyntää syystarjouksen :)

    Dream Ringien tuotekuvauksen ja tilausohjeet löydät täältä.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *

    *

    Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>