Ensimmäinen hirsikehikon metsästysreissu

Uusimmat vlogit ja niiden kuvaukset:

Nro 1

Tällä vlogilla tulipalosta on kulunut kolme viikkoa ja me kerrotaan, mitä kaikkea sinä aikana on tapahtunut ja selvinnyt ja mitä kaikkea ollaan tehty ja mitkä on fiilikset tässä kohtaa. Lisäksi kerrotaan, miten ja miksi lähdettiin heti näin nopeasti tapahtuneen jälkeen etsimään meille ”uutta” taloa – tai siis uutta vanhaa tietenkin.

Tässä Millan kirjottama teksti tän videon kuvauspäivältä: ”Kerrotaan vähän että mitä me nyt ollaan puuhailtu ja miksi me parhaillaan kierrellään pitkin Suomea ja mitkä on ajatukset ja fiilikset tässä kohtaa. Videota kuvatessa oli aika positiivinen olo, kun oltiin ekaa kertaa moneen viikkoon nukuttu jopa aika paljon (ja hei Milla laittoi tänään huulipunaa ekaa kertaa tulipalon jälkeen), mutta välillä fiilikset on kyllä tosi maassa.

Haaveillaan, että voitaisiin siirtää meidän talon paikalle joku toinen vanha hirsitalo, mutta se ei oikeasti oo ”ihan” niin yksinkertasta, ja oikeasti hyviä vaihtoehtoja ei ihan noin vaan löydykään… Ja itse asiassa into lähteä etsimään tässä kohtaa uutta taloa on tasan nolla – mutta jos ei ryhdytä, niin sitä kauemmin kestää, että koskaan päästään takaisin kotiin.”

Nro 2

Kummitustalo, suohon vajoava talo, hullujen huone – tällä vlogilla pääset hyppäämään mukaan ensimmäiselle hirsikehikonmetsästysreissullemme ympäri Suomen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*