Miten varautua tulipaloon?

Me koemme, että kun meidän talo oli tulessa, niin oli tosi paljon hyötyä siitä, että olimme mielessämme käyneet läpi, miten kuuluu toimia, jos talo palaa ja se kaikki tuli hädän hetkellä sitten todella selkärangasta ja osasimme toimia tehokkaasti. Lisäksi meillä oli useita ensisammuttimia ja tiesimme tarkalleen, missä ne ovat.

Valitettavasti meidän tapauksessa nopeasta toiminnasta tai ensisammutuksesta ei ollut hyötyä, koska siinä kohtaa kun heräsimme yöllä palohälyttimeen, talon keskiosa oli jo lattiasta kattoon asti tulessa. Omalla toiminnalla ja ensisammutuksella voi kuitenkin olla tosi merkittävä rooli, jos tulipalon havaitsee tarpeeksi aikaisin. Siksi haluamme pohtia näitä asioita, ja toivomme, ettei kenenkään koti koskaan palaisi.

Ja tietenkin muutenkin paloturvallisuusasioita on hyvä miettiä ja varmistaa, että itse toimii arjessa mahdollisimman fiksusti ja miettii kaikki asiat siten, että tulipalon riski omassa kodissa olisi mahdollisimman pieni.

Huom! Emme kuitenkaan ole mitään paloturvallisuuden ammattilaisia millään lailla, vaan pohdiskelemme näitä asioita ihan vaan taviksina omasta näkökulmastamme!

Meiltä voi muuten ostaa kauniita itse päällystämiämme sammutuspeitteitä! Samalla tuet hirsiaitanrakennus- ja hirsitalonsiirtoprojektejamme ja siten autat meitä pääsemään takaisin kotiimme Loviisan Malmgårdiin. Meillä on myynnissä myös omista kuvistamme tekemä seinäkalenteri. Lisätietoa molemmista löydät:

Kauniit sammutuspeitteet

Voima-Vahtilan seinäkalenteri

3 thoughts on “Miten varautua tulipaloon?

  1. Tuo valmistautuminen tulipaloon etukäteen on kyllä tärkeää. Harmillista vain, että palo saattaa levitä kovinkin nopeasti jolloin nopeakaan reagointi ei välttämättä riitä. Tästä tulikin mieleen, että olisi aika tehdä sammutintarkastus meilläkin täällä Vantaalla, jotta on mahdollisimman varautunut jos ikävästi sattuu.

  2. Hyviä pointteja. Pitäisi itsekin käydä läpi erilaiset toimintaohjeet joita noudattaa mahdollisen tulipalon yhteydessä. Sekä tarkastaa palohälyttimet. Lisäksi meillä on juuri mökillä saunanrakennus-projekti menossa. Sauna tulee mökin kylkeen, joten varmaankin hyvä asennuttaa palo-ovet, jolloin mahdollinen saunapalo ei pääse leviämään nukkumatiloihin.

  3. Meilläkin olisi kyllä ajankohtaista tehdä paloilmoittimen varmennustarkastus. Asumme vanhassa puutalossa, ja välillä huolettaa tuo tulipalon riski. On hurjaa miten nopeasti palo voi levitä vaikka toimisikin kuinka nopeasti ja ensisammutus tehtäisiin ripeästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*