Haplo & Hilla

Meidän omituiseen laumaamme on kuulunut 14 vuoden ajan myös yksi päällepäin huomaamaton otus… Leopardigekko Haplo oli Markulla jo ennen kuin kohtasimme lukion vanhojentanssikurssilla, ja on ollut siten siis mukanamme koko Lue koko artikkeli →

Pentuterapiaa

Voihan koiranpennut <3 Olis pitänyt vaan ”pupnapata” näitä koko kapsäkillinen silloin reilu pari kuukautta sitten! Napattiin silloin kuitenkin se yksi, joka osoittautui meille oikeaksi. Ja hänestä tuli siis Sisu. Tässä Lue koko artikkeli →

Kukkuluuruu

Täällä on ollut hiljaista ja siihen on yksi ainoa syy: opettelin tänä vuonna olemaan stressaamatta (aiempaa vähemmänkin) mistään. Se ei tarkoita, ettei välillä silti tulisi hepuloitua ties mistä milloinkin. Uskon Lue koko artikkeli →

Kuukkeli

Viime postauksen (Keskikesän road trip) jälkeen on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Postausta seuraavana päivänä menimme koko lauma kanoottiretkelle Oulankajoelle reitille, jonka olemme menneet useaan kertaan aiemminkin. Viime kerralla kaveripariskunta Lue koko artikkeli →

Keskikesän road trip

Tähän vuoteen on mahtunut vaikka ja mitä, kuten mm. reissut Kuubaan, Indonesiaan, Australiaan, Lappiin ja Lofooteille, lukuisia kurssivierailuja eri puolilla Suomea aina Kotkasta Rovaniemelle asti, pronssia valokuvauskilpailussa, upeita kuvauskeikkoja ja Lue koko artikkeli →

Yo-fotoja miljöössä osa 2/2

Kts. myös Yo-fotoja miljöössä osa 1/2 www.voimafoto.fi

Yo-fotoja miljöössä osa 1/2

Kevään yo-juhlat lähestyvät, kuten myös yo-kuvausten aika. Olen vuosien aikana kuvannut mitä ihanimpia vastavalmistuneita ylioppilaita, ja tässä alla on heistä muutamista ottamiani otoksia. Kuvaan aina yo-kuvat miljöössä, joko sisällä tai Lue koko artikkeli →

Ainutlaatuinen kuvaus kirsikkapuistossa

Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuisto on nyt kauneimmillaan – tosin ehkä enää vain silmänräpäyksen ajan – ja olen tällä viikolla viettänyt siellä aikaa yhteensä yli yhdeksän tuntia, valokuvaten tietenkin. Niin on tehnyt Lue koko artikkeli →