Aamu kirsikkapuistossa

Olin eilen yksikseni viisi tuntia kirsikkapuistossa kuvailemassa, ja tänään suuntasimme sinne Markun kanssa aamuvarhaisella jo kuuden jälkeen. Huomenna uusiksi (Markku kiittää :) )

Millalle 3. sija Finnish Photo Awardsissa!

Ihan käsittämätöntä – hääkuvani sijoittui kolmanneksi Wedding-kategoriassa Finnish Photo Awards -valokuvakilpailussa! Sain siis pronssia tällä teoksella: Kuvasin tämän ihanan hääparin tärkeän päivän viime kesänä. Olen yhdistänyt tähän teokseen kaksi kuvaa, Lue koko artikkeli →

Markun treenikooste 2018 – sitkeää taistelua epäonnea ja olkapäävammoja vastaan

Vuosi 2018 on ollut meille todella onnellinen, ja olemme kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus ja rohkeutta elää juuri siten kuin haluamme. Todellisuudessa mukaan on mahtunut myös paljon vastoinkäymisiä, etenkin Lue koko artikkeli →

Matkusteluko pahuutta?

Matkustelu aiheuttaa päästöjä ja sillä on monia negatiivisia vaikutuksia. Kyllä. Toisaalta sillä on myös paljon positiivisia vaikutuksia. Enkä yritä vain oikeuttaa omaa matkusteluani, sillä myönnän kyllä, että matkustan itsekkäistä syistä. Lue koko artikkeli →

2018 kuvina

Vuosi 2018 on ollut ihan huikea! Pienenä yrittäjänä olen tehnyt isoja juttuja ja menestynyt – ennen kaikkea omasta mielestäni. Olen tosi ylpeä ja onnellinen kaikista töistä, joita olen saanut tehdä, Lue koko artikkeli →

Syntymäpäivänäni

Tänään olen… …nukkunut puoli kahteentoista. …juonut kahvia Baileysillä (tai itse asiassa ”baileysinkorvikkeella” eli Conwaysillä). …syönyt suklaata. …kävellyt pienen kävelylenkin Markun ja Simban kanssa. …kitissyt eilisestä leuanveto- ja kyykkytreenistä kipeytyneitä lihaksia. Lue koko artikkeli →

Rakkaudentäyteistä joulua

Viimeiset pari viikkoa olen työkuvausten ohessa häärännyt omien kuva- ja videoprojektien kanssa, ja raahannut Markkua mukanani kuvailemassa ties missä milloinkin… Takana on esimerkiksi mökkireissu, jona kuvailimme paljon kaikkea ihanaa jouluaiheista Lue koko artikkeli →