Uskalletaanko siirtää talo? + vlogipäivitys

Viime viikkoina ollaan julkaistu aika tiuhaan tahtiin vlogeja! Työtilanne on viimein rauhottumaan päin ja nyt on aika keskittyä vlogien tekoon ja aitan rakentamiseen ja ylipäätään meidän unelmien uudelleenrakentamiseen.

Vlogien tiuhalla julkaisulla ollaan myös pohjustettu meidän uutta suurta askelta/paljastusta… Tässä nostoina osa vlogeista, ja meidän kaikki vlogithan löytyy meidän Tubekanavalta täältä.

Tällä vlogilla pohdiskellaan vähän talonsiirtoasiaa, esitellään talvinen tontti ja kerrotaan, missä vaiheessa aitanrakennus/-pystytys menee ja millainen meidän aitasta sitten tulee! Missä on olohuone, missä keittiö – ja entä makkari?

Mistä tietää, haluaako oikeasti lähteä johonkin, mitä ei oo koskaan aiemmin tehnyt? Ja mistä tietää, että joku hullu asia on itselle se oikealla tavalla hullu eli iloa ja onnea tuova asia, eikä järjetön ja ahdinkoon johtava?

Tässä on meille tosi tärkeä vlogi, jolla kerrotaan kaikesta siitä, mitä meidän on täytynyt miettiä ja käydä läpi ennen kuin osattiin tehdä elämämme tähän asti suurin päätös.

Ollaan vlogien julkaisussa jääty talven aikana ns. jälkeen. Ollaan kuitenkin sallittu se itsellemme, koska tulipalon jälkeen oli vaan niin paljon kaikkea, että ei voitu tällasesta asiasta ottaa siihen päälle stressiä. Nyt kuitenkin ollaan ottamassa vlogien osalta iso uus askel, mutta ennen sitä halutaan vielä julkaista pari vlogia, jotka kertoo juurikin siitä prosessista, joka meidän on pitänyt käydä läpi ennen ”uuden alkua”.

Tällä vlogilla pohditaan sitä, uskalletaanko lähteä siirtämään meidän palaneen talon paikalle toista vanhaa hirsitaloa. Mitkä lähtökohdat meillä siihen on ja mitä se meiltä vaatisi?

Jotenkin tällä vlogilla kiteytyy moni asia, ja möläytetään kaikenlaisia hauskuudessaan tosi tärkeitä oivalluksia, kuten ”ehkä me ollaan löydetty sellanen hulluuden piiri, mihin me sovitaan” 😄

Lisäks todetaan, että tulispa meistä jo loviisalaisia ja että ollaan kyllä tavallaan jo henkisesti loviisalaisia. Ja itse asiassa ihan lähiaikoina varmaan muutetaan takaisin Malmgårdiin… Kannattaa seurailla meitä myös muissa somekanavissa, koska Instassa ja Facessa julkaistaan myös kaikenlaista just tällä hetkellä ajankohtasta!

Jos haluat seurata touhujamme:

Keitä me ollaan & tarinamme

Vlogimme/Youtube-kanavamme

Facebookimme

Instagramimme @voimavahtila

Blogimme

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*